Dead or Alive -sarja kuuluu Aasiassa legendaarisempien videopelien joukkoon. Japanista lähtöisin olevan pelin on luonut Tomonoby Itagaki, joka lanseerasi pelin vuonna 1996. Siitä tuli todellinen läpimurto, sillä sarjaan on julkaistu lisää osia tasaisesti yli 20 vuoden ajan.
Sarjan suosiota selittävät uskomattomat grafiikat, ainutlaatuinen taistelujärjestelmä sekä mielikuvituksellinen miljöö. Team Ninjan kehittämä Dead or Alive -sarja on Tecmon tuottama huippumenestys, joka on saavuttanut suuren suosion taistelupelien joukossa. Koko sarjaa on myyty kaiken kaikkiaan yli 10 miljoonaa kappaletta tähän mennessä.
Suomalaista väriä mukana sarjassa
Me suomalaiset olemme tunnetusti pelikansaa, joka nauttii suuresti mitä erilaisemmista peleistä. Vaikka kuulumme maailman eniten pelaavien kansojen joukkoon, suomalaisia pelihahmoja näkee harvemmin hittisarjoissa. Tässä on onneksi yksi poikkeus, sillä Dead or Alive -sarjan tuotantotiimi on ottanut pohjoisen kansamme huomioon ja poiminut meistä inspiraatiota tarinankerrontaansa. Tämä huomio on mairittelevaa ja se on nostanut Suomen jälleen maailmankartalle peliteollisuudessa.
Harva meistä suomalaisista tietää, että rakastettu Dead or Alive -sarja on saanut myös kirjaimellisesti sinivalkoista väriä mukaan joukkoonsa. Kuudes osa ilmestyi vuonna 2019, joten se edustaa uudempaa osuutta koko sarjan kerronnassa. Hahmo nimeltään NiCO astuu areenalle Dead or Alive -sarjan kuudennessa osassa, jossa hän astuu kehiin valkoisessa asussaan. Hänen ulkoasunsa värit on valittu huolellisesti Suomen lipun värien mukaan, minkä johdosta naishahmo on täynnä valkoisen ja sinisen värin sekoitusta.
Sähäkän sinisen värityksen omaava henkilöhahmo on älykäs tieteilijä, joka on tunnettu erityisesti sähköiskuja antavista hanskoistaan. NiCO on saanut lempinimensään koodinimestään, joka on Nickel Carbonate eli NiCO3. Tämä selittää myös hahmon ainutlaatuista hiustenväriä, joka kuvaa kyseisen kemiallisen yhdistelmän reaktion luomaa väriä. Hauska yksityiskohta kertoo paljon, kuinka huolella hahmot on suunniteltu pelin jokaisessa kehitysvaiheessa.
Naiseksi luotu NiCO uskoo vakaasti tieteellisiin tutkimuksiin ja hänet tunnetaankin iskulauseesta, jonka mukaan tieteen ansiosta mikään ei ole mahdotonta. NiCO oli pienestä pitäen kiinnostunut isänsä tavoin tieteestä, mutta valitettavasti hänen isänsä menehtyi tytön ollessa pieni. NiCO halusi seurata vakaasti unelmiaan, minkä johdosta hän eteni yliopistoon opiskelemaan tiedemieheksi.
Erittäin älykästä pelihahmoa on kuitenkin luonnehdittu hieman epäsosiaaliseksi ja ylimieliseksi. NiCO on myös pidättyväinen, sillä hän ei juuri näytä tunteitaan. Hän on koko sarjan nuorin naistaistelija, minkä johdosta sarjan kuopus on täynnä energiaa. Naissankaritar on nimittäin vasta 18-vuotias.
NiCOn elämäntyönä on hänen projektinsa MIST, sillä hänet palkattiin koko projektin johtajaksi. Isän kuolemansa jälkeen hän halusi palavasti päästä mukaan MIST-projektin pariin, jotta hän voisi kunnioittaa isänsä muistoa. Hän tunteekin monia muita Dead or Alive -sankareita projektin kautta – esimerkiksi Christie, Lisa Hamilton sekä Victor Donovan ovat tuttuja hahmoja työn parista. Christie on hänen kollegansa, Lisa Hamilton hänen sijaisensa ja Victor on hänen pomonsa.
NiCO omaa pelihahmona tärkeitä ominaisuuksia ja hän on esimerkiksi yksi nopeimmista hahmoista Dead or Alive 6 -osassa. Puolustavasta tyylistään tunnettu hahmo hyötyy ennen kaikkea sähköön liittyvistä ylivertaisista kyvyistään. Tämän takia hän erottuu edukseen muihin nähden, sillä sähkön tuomat elementit luovat häneen ainutlaatuisuutta.
Pelisuunnittelijat ovat myöhemmin paljastaneet, että NiCOsta piti alun perin tulla venäläinen ja he olivat jo varanneet venäjän kielen taitoisen ääninäyttelijän. Suunnittelun aikana ajatus kuitenkin muuttui, minkä johdosta me suomalaiset saamme sinivalkoista väriä mukaan peliin.
NiCOn ääninäyttelijä Japanissa lanseeratussa versiossa on Sumire Uesaka ja englanninkielisessä versiossa äänenä toimii Faye Mata. NiCOn englanninkielistä ääntä edustava Mata on tuttu mm. Aquasta, Rin Hoshizorasta ja Rider of the Blackista.
Dead or Alive -sarjojen historia
Tomonobu Itagaki aloitti alun perin graafisena ohjelmoijana Tecmo-nimisessä yrityksessä 1990-luvun alkupuolella. Yritys keskittyi tuohon aikaan videopeleihin, joilla se halusi tehdä läpimurron uudelle markkinalle. Hieman kohtalokkaastikin nimetty Dead or Alive on tiettävästi saanut nimensä sen tärkeästä merkityksestä yhtiön tulevaisuuden kannalta. Mikäli peli ei olisi lähtenyt liitämään menestyksen aallon harjalla, koko yhtiön tulevaisuus olisi saattanut olla vaakalaudalla.
Mittava panostus Dead or Alive -peliin osoittautui kaikeksi onneksi kannattavaksi, sillä se lähti suureen suosioon Aasiassa. Arcade-peli onnistui lyömään toden teolla läpi heti vuonna 1996, jolloin se lanseerattiin. Jostain syystä peli jäi hieman muiden varjoon Euroopassa, minkä johdosta läpimurto läntisellä pallonpuoliskolla ei onnistunut. Tästä syystä pelisarja on jäänyt hieman tuntemattomaksi eurooppalaisille pelaajille.
Monen mielestä Dead or Alive -sarjan paras osa on ollut osa 2, minkä johdosta tutustumme siihen seuraavaksi tarkemmin. Mikäli et ole kokeillut tätä peliä, nyt on erinomainen aika kokeilla sitä! Ehkäpä siitä tulee sinun seuraava suosikkisi?
Dead or Alive 2 tuli pian ensimmäisen osan jälkeen
Dead or Alive -pelin huippumenestys kannusti myös pelinkehittäjiä jatkamaan sarjaa eteenpäin ja kehittämään sen tarinaa. Pelaajat jäivät janoamaan tietoa, että miten toinen osa jatkuisi Fame Douglasin kuoleman jälkeen. Tähän kysymykseen vastataan pelissä erinomaisesti ja tarinankerronta lähtee loogisesti ykkösosaa mukauttaen.
Dead or Alive 2 -pelin tuottajina toimivat Tomonobu Itagaki sekä Yasushi Maeda. Sen suunnittelusta vastasivat Hiroaki Matsui ja Katsunori Ehara. Ensimmäisen sarjan menestys laittoi suunnittelijoihin vauhtia, sillä Dead or Alive 2 julkaistiin Japanissa jo joulukuussa 1999 eli vain 3 vuotta ensimmäisen osan jälkeen. Peli julkaistiin aivan ensiksi Sega NAOMI -alustalla. Se tuotiin vauhdilla myös Sega Dreamcast -konsolille sekä Nintendon PlayStation 2 -konsolille, sillä molemmat ottivat pelin alustalleen jo vuonna 2000. Peli vietiin Japanin ulkopuolisille pelimarkkinoille hieman viiveellä, sillä Dead or Alive 2 julkaistiin muualla maailmassa hieman myöhemmin.
Pelaajien vastaanotto Japanissa oli erittäin hyvä, sillä Dead or Alive nousi arvioiden mukaan vuoden 1999 toiseksi onnistuneeksi arcade-peliksi. Sen vahvuuksiksi arvioitiin mm. erinomainen pelinkulku, näyttävät grafiikat sekä upeasti suunnitellut hahmot. Se sai huippuarvosteluja alan julkaisuissa ja sitä pidetään edelleen yhtenä parhaista taistelupeleistä omassa genressään.
Tecmo ei kuitenkaan ollut tyytyväinen peliin ensimmäiseen versioon, minkä johdosta Itagaki tiimeineen halusi tehdä päivityksiä parantaakseen pelattavuutta ja grafiikoita. Tämän seurauksena peliä päivitettiin erittäin nopealla tahdilla ja uusi päivitys Dead or Alive 2 -pelistä julkaistiin jo lokakuussa 2000 eli vain 7 kuukautta ensimmäisen version jälkeen. Tämä hardcoreksi kutsuttu päivitys sisälsi mm. uusia cutscenejä, ennennäkemättömiä peliasuja sekä täysin uuden turbonopeuden toiminnon. Tämä toi uutta näkökulmaa pelaamiseen.
Myöhemmässä vaiheessa Dead or Alive 2 julkaistiin myös PlayStation Networkissa. Maantieteelliset erot julkaisutahdissa olivat huomattavat, sillä se pääsi Japanin markkinoille jo vuonna 2012. Se julkaistiin muualla maailmassa vasta vuonna 2015, joten innokkaimmat pelaajat halusivat pelailla japaninkielistä versiota odottelemisen sijaan.
Mitä uutta Dead or Alive 2 toi mukaan pelaamiseen?
Dead or Alive 2 sisälsi yhteensä 14 eri taistelijaa. Kymmenen näistä taistelijoista olivat ensimmäisestä osasta tuttuja – heihin lukeutuivat Bass Armstrong, Ayane, Gen Fu, Kasumi, Jann Lee, Zack, Ruy Hayabosa, Tina Armstrong, Gen Fu ja Lei Fang. Sarjassa nähtiin myös neljä täysin uutta hahmoa, joihin lukeutuivat Ein, Helena Douglas, Leon sekä Tengu. Katsotaan hieman tarkemmin, mitä nämä uudet hahmot pitävät sisällään:
- Ein on syntynyt ninjaklaanin johtajaksi. Erinomaisena karatekana tunnettu taistelija tunnetaan tummasta ulkoasustaan sekä polviin asti ylettävistä saappaistaan. Hänen englanninkielisestä äänestään vastaa Yuri Lowenthan, kun taas japanilaisesta äänestä vastaa Hikaru Midorikawa.
- Helena Douglas eroaa muista hahmoista, sillä hän on noussut äitinsä tavoin menestyksekkäästi kansainväliseksi oopperalaulajaksi. Näyttävästä vaaleasta tukastaan ja kirkkaansinisistä silmistään tunnettu nainen on alun perin ranskalainen ja hän on Fame Douglasin jälkeläinen. Hän tulee peliin kostonhimo silmissään edellisen osan murhan jäljiltä.
- Leon on niin ikään eurooppalaista perimää, sillä hän on italialaisesta suvusta. Hän tapasi matkallaan Laurenin ja rakastui häneen. Leonin harmiksi Lauren menehtyi, mutta hän päätti seurata puolisonsa toivetta, jonka mukaan hän olisi maailman vahvin mies. Leon halusi näyttää tämän julkisesti, minkä johdosta hän astui ennakkoluulottomasti DOA-taisteluareenalle. Leonin äänestä vastaa englanninkielisessä versiossa Richard Epcard sekä japanilaisessa versiossa Koji Totani.
- Tenguna tunnettu Gohyakumine Bankotsubo on saapunut peliin Tengujen omasta maailmasta, kun hän tappoi klaanin johtajan eli Kuramasan Maousonin. Hänet tunnettiin pitkästä nenästään sekä muhkeasta parrastaan. Tengun englanninkielisestä äänestä vastaa Joel Swetow, kun taas japaninkielisenä äänenä toimii Osamu Saka.
Dead or Alive 2 sai myös paljon oheistuotteita, sillä sen soundtrackista julkaistiin limited edition -albumi alkuvuodesta 2000 nimellä Dead or Alive 2: Original Sound Trax. Lisäksi tunnettu SoftBank julkaisi opaskirjoja pelin pelaamista varten. Näitä tuli useampia, mutta ensimmäinen niistä oli Dead or Alive 2: Perfect Guide. Oheistuotteet saavuttivat pelaajien keskuudessa niin ikään suuren suosion, sillä he nauttivat mielellään suosikkipeliinsä liittyvistä teoksista.
Dead or Alive -sarja kokonaisuudessaan
Kuten aiemmin mainitsimme, Dead or Alive -sarjan suosio loi upean menestystarinan, joka kantoi pitkälle. Uskolliset fanit nauttivat laadukkaasta tarinankerronnasta sekä erinomaisesta toteutuksesta, jonka ansiosta he palasivat suosikkipelinsä pariin yhä uudestaan ja uudestaan. Koko sarjan tavaramerkkinä on pidetty edistyksellisiä grafiikoita, jotka ovat olleet huomattavasti verrokkejaan parempia.
Dead or Alive -sarja sijoittuu kokonaisuudessaan todellisuudelta vaikuttavaan miljööseen. Se on ottanut vaikutteita ympäri maailmaa, minkä johdosta pelisarjassa nähdään hahmoja ympäri maailmaa. Suomalaisen NiCOn lisäksi taistelukentillä nähdään sarjan eri osissa italialaisia, ranskalaisia ja englantilaisia hahmoja.
Dead or Alive -sarjan suosio on kantanut sitä pitkälle eteenpäin, sillä virallisia jatko-osia on tullut yhteensä 6 kappaletta. Sinivalkoisen suomalaishahmon debyyttiesiintyminen tapahtuu siis viimeisessä virallisessa osassa. Huomionarvoinen seikka kuitenkin on, että spinoffeja on julkaistu valtavia määriä ja niitä on yhteensä kymmenen kappaletta. Mikäli haluat tutustua niihin tarkemmin, julkaisut ovat seuraavat:
- Dead or Alive Xtreme Beach Football
- Dead or Alive Ultimate
- Girls of DoA Blackjack
- Dead or Alive Online
- Dead or Alive Paradise
- Dead or Alive Dimensions
- Dead or Alive 5 Ultimate
- Dead or Alive 5 Last Round
- Dead or Alive Xtreme 3
Kuten huomaat, rakastettu pelisarja sisältää useita erilaisia jatko-osia, jotka kunnioittavat uskomatonta tarinaa. Mikäli et ole vielä päässyt pelailemaan sarjan pariin, kannattaa ehdottomasti harkita antaa sille mahdollisuutta – jo pelkästään suomalaistaustaisen henkilöhahmon takia. Toivomme, että tämä peli on sinun makuusi. Antoisia pelihetkiä!